Paaluttaako rajoja vai rakentaako siltoja - muutama ajatus lapsuuden ja nuoruuden kenttien työmaahankkeista

Lapsuus ja nuoruus ovat kahden vuosisadan ajan olleet julkisen huomion kohteena. Tunnusomaista tälle huomiolle on ollut huolen siivittämä keskustelu siitä, että nuoret sukupolvet ovat edellisiä kehnompia tai eri tavoin vaarantuneita.Huoli lasten ja nuorten tilasta on tavallisesti kytkeytynyt yhteiskuntien tarpeeseen. Historianystävä voi leikitellä kärjistetyillä tarveanalyyseilla: 1800-luvun alussa tarvittiin tykinruokaa ja vuosisadan lopulla työvoimaa kasvavan teollisuuden tarpeisiin. 1900-luvun alussa panostettiin mallikansalaisuuteen ja kasvattamiseen, kun taas vuosisadan loppupuoli korosti lapsuuden ja nuoruuden itseisarvoa. 2000-luvulla on vahvistunut sosiaalisen investoinnin diskurssi, jonka keskeinen ajatus on, että nuoriin sukupolviin sijoittaminen on investointia tulevaisuuteen (esim. Lister 2004). Sijoittajista on kuitenkin tullut subprime-tietoisia: sijoittamisen riskit on kartoitettava ja eliminoitava, sillä kaikki tahtovat sijoitukselleen turvallisen ja maksimaalisen tuoton. Lasten ja nuorten pahoinvointi ja syrjäytyminen nimittäin kasvattavat julkisen talouden kestävyysvajetta.

Tänä päivänä huolipuhe lapsista ja nuorista on useiden tutkijoiden mukaan entistä äänekkäämpää (esim. Satka 2009; Harrikari 2008; Harrikari & Hoikkala 2008; Parton 2004). Huolipuhetta kehystetään tilastollisilla tunnusluvuilla ja yksittäisillä esimerkeillä. Erityisesti lastensuojelun kasvavia asiakaslukuja käytetään perustelemaan lähes mitä tahansa lapsiin ja nuoriin liittyvää toimenpideohjelmaa. Lastensuojelun tutkijoissa tendenssi herättää ristiriitaisia tunteita: tiedämme tietävämme aivan liian vähän lastensuojelun asiakaslukujen taustalla vaikuttavista tekijöistä. Mutta sen tiedämme varmasti, että tekijöitä on paljon. Niiden dynamiikan selvittäminen edellyttää huolellisesti suunniteltua, monitieteistä ja -menetelmällistä tutkimusta sekä uusia avauksia niin teorian kuin empirian kentällä. Tutkimus ei kuitenkaan voi rakentua vain huolen varaan: yhtä lailla kuin tarvitsemme tietoa pahoinvoinnista ja syrjäytymisestä, tarvitsemme tietoa hyvinvoinnista ja menestyksestä. Huolipuheella ryyditetään politiikkaa, mutta se on liian värittynyt lähtökohta objektiiviselle tutkimukselle.

Päättäjät eivät kuitenkaan jää odottamaan tutkimuksesta hitaasti tihkuvaa tietoa, joka ei välttämättä mairittele vallitsevaa yhteiskuntapolitiikkaa tai tarjoa valmiiksi pureskeltuja hyviä käytäntöjä. Sen sijaan jossain on yhdessä todettu, että aitoja kaatamalla saadaan aikaan jotain kokonaisvaltaista hyvää. Moniammattillisuus ja hallinnon sektorirajat ylittävä yhteistyö ovat nykypäivän vastauksia sosiaalisiin ongelmiin. On käynnistetty poliittisia ohjelmia ja työryhmiä, joiden tavoitteena on lainsäädännöllisesti helpottaa sektorienvälistä työskentelyä ja vahvistaa lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteensovittamista (Lapsi- ja nuorisopolitiikan… 2010). Lapsiasiainvaltuutettu on esittänyt lapsi- ja perheministeriön perustamista, joka yhdistäisi koulua, nuorisotyötä, sosiaali- ja terveyspalveluita koskevat asiat niiltä osin kuin ne liittyvät lapsiin ja nuoriin. (Lapsiasiainvaltuutetun tiedotteet… 2010, Helsingin Sanomat 1.6.2010). Kristillisdemokraatit esittivät asiaa perhepoliittisessa ohjelmassaan jo vuonna 2006, ja viimeisimpänä perheministeriötä esitti keskustan uunituore puheenjohtaja ja pääministeri Mari Kiviniemi (Kaupunkisanomat 4.6.2010). Innokkuus hallintorajojen kaatamiseen herättää yhteiskuntakriitikossa kysymyksen siitä, saadaanko keskittämisellä aikaan pelkkää hyvää: eikö kuitenkin ole niin, että nuoria sukupolvia koskevien asioiden näkyvyys useilla hallinnon sektoreilla edistää heidän asiaansa yhteiskunnan eri osa-alueilla?

On sanomattakin selvää, että lapsuuden ja nuoruuden kentällä on tapahtumassa suuria poliittisia linjauksia, jotka harvoin rakentuvat tutkimustiedon varaan. Nyt on oikea aika tehdä myös tiedepoliittista vaikuttamistyötä, jotta lapsi- ja nuorisotutkimus sekä lapsuuden ja nuoruuden tutkimus säilyvät lähestymistavoiltaan monipuolisina. Vaarana on, että tutkimus valjastetaan palvelemaan vallitsevaa huolen paradigmaa ja tutkimusta ryhdytään tekemään lapsi- ja nuorisopolitiikassa vahvistuneen keskittämisen eetoksella. Tällöin hukataan se lähestymistapojen rikkaus, joka lapsuuden ja nuoruuden tutkimuskentälle on ollut ominaista. Mahdollisuutena on, että nyt ollaan valmiita rahoittamaan lapsiin ja nuoriin liittyvää tutkimusta. Tässä työmaahankkeessa on viisasta olla mukana paitsi kaavoittajan myös arkkitehdin, rakennusmestarin ja duunarin vaatteissa.

Elina Pekkarinen
VTT , verkostokoordinaattori Lastensuojelun tieto ja tutkimus -hanke LasTut
Nuorisotutkimusverkosto / Lapsuuden tutkimuksen seura


Lähteet

Harrikari, Timo (2008) Riskillä merkityt. Lapset ja nuorten huolen ja puuttumisen politiikassa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 87. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura.

Harrikari, Timo & Hoikkala, Susanna (2008) Nuorten hyvinvointipolitiikka - pahoinvointiin puuttumista ja riskien hallinnointia? Teoksessa Milla Autio & Kirsi Eräranta & Sami Myllyniemi (toim.) Polarisoituva nuoruus? Nuorten elinolot -vuosikirja 2008. Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisoasiain neuvottelukunta, Stakes, 150 - 160.

Helsingin Sanomat 1.6.2010: Maria Kaisa Aula ehdottaa lapsi- ja perheministeriötä.

Kiviniemi, Mari (2010) Lapsiperheiden leipä ja särvin. Kaupunkisanomat 22/2010 (4.6.2010).

Kristillisdemokraattien perhepoliittinen ohjelma: Perheen parhaaksi! (2006)

Lapsiasiainvaltuutetun tiedotteet 31.5.2010

Lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaation vahvistaminen

- Lastensuojelulain ja nuorisolain lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia edistävien yleisten säännösten kehittäminen ja yhteensovittaminen. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010: 15. Helsinki: Opetusministeriö.

Lister, Ruth (2004) The Third Way’s Investment State. Teoksessa Rebecca Surender & Jane Lewis (toim.) Welfare State Change: Towards a Third Way? Oxford: Oxford University Press, 157 - 181.

Parton, Nigel (2006) Safeguarding Childhood. Early intervention and surveillance in a late moderns society. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Satka, Mirja (2009) Varhainen puuttuminen, moraalinen käänne ja sosiaalisen asiantuntijat. Yhteiskuntapolitiikka 74(1), 17 - 32.