Äänestysikäraja 16 vuoteen ja demokratiaoppiminen

Oikeusministeriön asettama työryhmä luovutti hiljattain mietintönsä kunnallisvaalien äänioikeusikärajan alentamisen mahdollisista vaikutuksista.

Väitän, että äänestysikärajan laskeminen olisi tehokkain tapa lisätä demokratiakasvatusta ja -oppimista kouluissa.

Keskeisiä perusteita äänestysikärajan alentamista vastaan ovat olleet yleensä (1) nuorten riittämätön yhteiskunnallinen kypsyys, poliittinen kompetenssi ja politiikkatietämys sekä (2) äänestysikärajan kytkeminen täysikäisyyteen.

Riittävä tietämys tuskin voi kuitenkaan olla peruste äänestyskelpoisuudelle. Samalla perusteella aika monelta täysi-ikäiseltäkin voitaisiin evätä äänioikeus. Kannattaa myös muistaa, että äänestysikärajaa on historian saatossa Suomessakin laskettu useaan otteeseen.

Väitän, että kolme tärkeintä perustetta äänestysikärajan laskemiseksi ovat seuraavat:

1. Demokratiaoppiminen lisääntyisi. Äänestysikärajan laskeminen 16-vuoteen toisi demokratiakasvatuksen ja -oppimisen peruskouluihin sekä yhteiskunnalliset kysymykset ja politiikan nuorten arkipäivän keskusteluihin.

2. Jokaisen tulisi päästä vaikuttamaan itseään koskeviin lakeihin. Rousseaulaisen ajattelumallin mukaan ihmisten pitää voida vaikuttaa lakeihin, jos ne koskevat heidän elämäänsä. Esimerkiksi 15-vuotias on vastuussa rikosoikeudellisesti ja joutuu maksamaan tuloistaan veroja. Olisi luonnollista, että silloin olisi oikeus osallistua myös päätöksentekijöiden valintaan.

3. Nuoret voivat jo äänestää muualla. Itävallassa 16-vuotiaat voivat jo äänestää kaikissa vaaleissa, myös Euroopan parlamentin vaaleissa. On hassua, että suomalaisilla nuorilla tätä vaikuttamisen mahdollisuutta ei ole. Euroopan neuvosto on antanut suosituksen, jossa kehotetaan kokeilemaan äänioikeus- ja vaalikelpoisuusikärajan alentamista.

Allianssi on listannut 16 erinomaisen hyvää syytä äänestysikärajan laskemiseksi: 16 syytä alentaa äänestysikärajaa kaikissa vaaleissa. Samalla herää tietysti myös kysymys, pitäisikö suurten ikäluokkien nykyistä ja tulevaisuudessa entisestään korostuvaa valtaa rajoittaa vaikka laskemalla rajatonta äänestysikärajaa myös yläpäästä.

Demokratiaoppimisen haasteita tuskin ratkaistaan yksin äänestyskopeissa. Puoluepoliittisen vaikuttamisen sijaan nuoret ovat yhä enemmän kiinnostuneita kansalasijärjestötoiminnasta sekä kansalaisjärjestöjen ulkopuolella tapahtuvasta vaikuttamista.

Uusien yhteiskunnallisten osallistumismuotojen luonteena on usein, että ne eivät kanavoidu olemassaolevien ryhmien, yhdistysten tai puolueiden kautta tapahtuvaksi vaikuttamistyöksi. Vaikuttaminen yksilöityy ja muuttuu erilaisiksi hetkellisiksi elämäntapakokeiluiksi. Tämä tarjoaa erinomaisen pohjan demokratiaoppimisen kehittämiselle.

Demokratiaoppimisen edellytyksiä voitaisiin parantaa, mikäli epämuodollisia ja lyhytaikaisia verkostoja ymmärrettäisiin paremmin ja niille annettaisiin virallinen asema neuvotteluosapuolina. Myös verkossa ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvan vaikuttamistyön tulisi näkyä hallinnon virallisissa prosesseissa paremmin. Tämä olisi omiaan lisäämään nuorten innostusta ja demokratiaoppimista.

Ylipäätään olisi tärkeää, että nuoret voisivat olla mukana päättämässä asioista, joiden kanssa he joutuvat kuitenkin viime kädessä tulevaisuudessa elämään. Esimerkiksi Mika Mannermaa on esittänyt tuleville sukupolville ääntä päätöksenteossa ja tulevien sukupolvien oikeuksien kirjaamista perustuslakiin. Tekeminen on parasta oppimista. Mikäli nuoret voisivat oikeasti vaikuttaa yhteisiin asioihin pelkän leikittelyn sijaan, ei olisi huolen häivää, etteikö myös demokratiaoppimista tapahtuisi.

Leo Stranius

Kirjoittaja on hallintotieteiden maisteri ja Luonto-Liiton pääsihteeri, joka tutkii yhteiskunnallisia liikkeitä