Nuorisolähtöisen sosiaalityön monet kasvot

Suvi Raitakari & Elina Virokannas
Nuorisotyön ja sosiaalityön jaetut kentät – Puheenvuoroja asiantuntijuudesta, käytännöistä ja kohtaamisista
Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto 2009

Suvi Raitakarin ja Elina Virokannaksen toimittama Nuorisotyön ja sosiaalityön jaetut kentät – Puheenvuoroja asiantuntijuudesta, käytännöistä ja kohtaamisista (Nuorisotutkimusverkosto 2009) on mielenkiintoinen, eri kirjoittajien laatima artikkelikokoelma, mistä käyvät ilmi nuoriso- ja sosiaalityöalojen yhteneväisyydet ja erot. Kirja on loogisesti jaettu kolmeen eri osaan: ammatillisuuden kehittymiseen, eroihin ja yhteneväisyyksiin, osallisuuden ja osattomuuden kokemuksiin ja nuorisososiaalityön erityiskysymyksiin. Kirjan alkupuolella vertaillaan näitä kahta alaa nuorten eri tarpeiden mukaan, milloin on kyse selkeästi nuorisotyöstä tai sosiaalityöstä ja milloin kuljetaan rajapinnoilla. Monessa kohdassa puhutaan niin sanotusta moniammatillisesta työstä eli sosiaalityöstä, nuorisotyöstä ja sosiaalisesta nuorisotyöstä, mutta tekstistä tulee vahvasti ilmi sen painottuminen sosiaalialalle. Nuorisotyöstä puhuttaessa on kiinnitetty huomiota ennemminkin nuorisotyön historiaan, nuorisotyöntekijöiden koulutukseen ja siihen, millä tavalla nuorten elinoloja Suomessa on kehitetty lakiuudistuksin. Jotkut kirjoittajista myöntävätkin, ettei heillä ole tai ei ole ollut tietoa nuorisotyöstä tai esimerkiksi etsivästä työstä ennen omaan osioonsa liittyvää tutkimuksen tekoa. Toisessa osassa pohditaan enemmän nuorten omaa osallisuutta ja sitä kuinka tärkeää on, että nuori kokee pystyvänsä itse vaikuttamaan siihen, mihin hän on osallinen ja mihin ei.

Artikkelikokoelman positiivisena puolena on aiheiden monipuolisuus ja lainaukset nuorten omista ajatuksista, esimerkiksi siitä, millaisia tunteita huumeista kiinnijääminen on saanut aikaan ja millaisena nuori näkee ympärillään olevat vertaisryhmät sekä mihin vertaisryhmään hän itsensä sijoittaisi. Myös maahanmuuttajataustaiset nuoret ja asiat, jotka mahdollisesti helpottavat heidän integroitumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan on huomioitu kokoelmassa. Yhtenä tärkeänä esimerkkinä kirjassa mainitaan perhe ja perheen merkitys maahanmuuttajataustaisille nuorille verrattuna suomalaisiin nuoriin. Yllättävänä maahanmuuttajanuoren suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumiseen liittyvänä tekijänä sanotaan olevan ystävyyssuhteiden tiivis ylläpito omaan alkuperäiseen kotimaahan. Myös virtuaalinen yhteydenpito ja mahdolliset vierailut sinne ovat olleet positiivisia tekijöitä.

Kolmannessa osiossa olevassa Tarja Juvosen kirjoittamassa artikkelissa etsivästä työstä on hyvää, että hän määrittelee, mitä tarkoitetaan ”kadulla” ja millä tavalla siellä mennään ottamaan kontaktia nuoriin. Artikkelissa puhutaan myös asiasta toisinpäin: kuinka pitää tarpeeksi etäisyyttä asiakkaaseen ja kiinni omasta ammatillisuudestaan. Myös monet muut alojen termit on hyvin avattu ja kerrottu, mitä niillä juuri käsiteltävässä kohdassa tarkoitetaan.

Artikkelikokoelma on mielenkiintoista luettavaa niin sosiaali- ja nuorisoalan opiskelijalle kuin näillä aloilla työskenteleville. Kirja on sisällöltään enemmän kallellaan sosiaalialaan sekä erilaisiin tapoihin tehdä työtä nuorten parissa sosiaalialan mahdollisuuksien kautta. Esimerkiksi etsivästä työstä puhuttaessa näkökulmana on riskinuorten parissa tehtävä sosiaalityö ja lastensuojelutyö, mitkä toki ovat kytköksissä nuorisotyöhön, mutta selkeästä nuorisotyölähtöisestä etsivästä työstä ei juuri mainita muuta kuin että ”työryhmään kuului nuorisotyöntekijöitä”. Yhteisöpedagogiopiskelijan näkökulmasta teos on ihan mukavaa vertailumateriaalia nuorisotyön ja sosiaalityön välillä, sosiaalialan opiskelijoille siitä ei varmasti ole samankaltaista hyötyä juuri nuorisotyön näkökulman puuttumisen vuoksi.

Katja

Kirjoittaja on Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiopiskelija.