Monikulttuurisen nuoriso- ja järjestötyön pitäisi löytää toimiva käytäntö erityishuomioimisen ja universaalisuusperiaatteen välillä

Päivi Harinen & Veronika Honkasalo & Anne-Mari Souto & Leena Suurpää
Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen.
Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 91, 2009.

Monikulttuuristen nuorten aseman ja aktiivisuuden tukeminen on haasteellista, koska nuoret eivät näytä kaipaavan erityishuomiota. Näin todetaan Ovet auki!
-artikkelikokoelmassa, joka pohjautuu ”Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika, ja kansalaistoimintaan osallistuminen” -tutkimushankkeeseen. Samoilla linjoilla ovat esimerkiksi kuntapalvelut, joita toteutetaan vahvasti universaalisuusperiaatteen ajatuksella. Kotouttamislaki kuitenkin edellyttää erityispalveluja yhdenvertaisen kohtelun ja aseman saavuttamiseksi, mutta käytännössä tehtävä on jäänyt suureksi osaksi maahanmuuttajajärjestöjen harteille, kirjoittavat Miikka Pyykkönen ja Pasi Saukkonen.

Miksi monikulttuuriset nuoret eivät sitten halua erityishuomiota? Artikkelikokoelma antaa tähän muutamia näkökulmia. ”Erityisyys” ja ”erilaisuus” koetaan lähinnä negatiivisena, monikulttuurisia nuoria valtaväestöstä eristävänä asiana. Kokemusta varmasti vahvistaa se, että monikulttuurisen henkilön helposti ajatellaan tarkoittavan pakolaista tai maahanmuuttajaa, joka on jollain tapaa avuton ja muiden huolenpidosta riippuvainen yksilö. Lisäksi monikulttuurisuus nähdään yhteiskunnan normaalitoimintaa häiritsevänä tekijänä, joka vaatii ylimääräistä panostusta.

Koko monikulttuurisuuskysymyksen problematisointi kertoo siitä, että tällaiselle tutkimukselle on ollut jo pitkään tarvetta. Monikulttuuristen nuorten äänen kuuleminen paljastaa, että erilaiset monikulttuurisuutta edistävät visiot, yhdenvertaisuuteen tähtäävät ohjelmat ja poliittiset julkilausumat eivät toteudu käytännössä. Kenttää on tarkasteltu ansiokkaasti sekä nuorten omista että toimijoiden, kuten nuorisojärjestöjen, näkökulmasta. Artikkelikokoelmassa tuodaan haasteet esiin, mutta käytännön välineitä muutoksen aikaansaamiseksi se ei tarjoa. Seuraava askel olisikin laatia selkeitä toimenpide-ehdotuksia.

Ymmärrys siitä, että eri kansallisuus- ja vähemmistöryhmien sisälläkin on moninaisuutta auttaa käsittämään sen, että myös suomalainen yhteiskunta on jo itsessään moninainen. Tämän sisäistäminen on yksi lähtökohta rasisminvastaisen asenneilmapiirin luomiseksi. Nuoria ylipäätään tulisi kannustaa siihen, ettei heidän tarvitse identifioitua johonkin tiettyyn ryhmään tai statukseen, vaan heillä on halutessaan vapaus rakentaa minuuttaan eri kulttuurillisista ominaisuuksista.

Henna-Riikka & Suvi

Kirjoittajat ovat Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiopiskelijoita.