Viimeinen vuosi

Tutkimushanke sen kuin tiivistyy, kun viimeinen vuotemme on käsillä. (Kuulostaapa pahaenteiseltä, mutta tutkimushankkeen päätösvuodesta nyt on kyse.) Toki useilla paini jatkuu samojen aineistojen ja kysymysten äärellä tämän vapaa-aikahankkeen jälkeenkin, kenellä milläkin rahoituksella tai sivutyönä. Mutta viimeinen vuosi on viimeinen ja tarkoittaa ainakin minulla tarvetta suunnitella ja priorisoida tekemisiä tarkasti sekä arvioida tehtyjä tutkimuksellisia valintoja, mikä oli järkevää, mikä taas vähemmän järkevää. Opiksi kaikki.

Koska rakastan tarinoita, kerron yhden sellaisen ajankohtaan sopivan ja kuvitan sitä sisareni taiteella: Luvassa oli jokin tutkijatapaaminen iltapäivällä Tieteiden talolla. Sitä ennen söin yliopiston päärakennuksessa peruslounasta, taisi olla kalaa. Lounaan jälkeen suuntasin Senaatintorin poikki ja totesin pientä kaipausta makean puoleen – lakritsi maistuisi. Valtioneuvoston kello kertoi, että aikaa oli pieneen karkkikauppareissuun Kruununhaassa. Tätä pohtiessa kuului jotakin melua tieltä, ja kuorma-autohan sieltä kurvasi kyydissään penkkari-intoisia lukiolaisia. He heittelivät reippaalla kädellä karkkeja, myös lakritsia. Koska tien reunalla ei ollut montakaan kulkijaa, minun ei tarvinnut yhtään rohmuta, otin vain osani onnesta ja säästyin kauppareissulta. Matka Tieteiden talolle jatkui ja seminaarissa oli kivaa.

Tapauksesta on aikaa useita vuosia, mutta matkat jatkuvat. Eilen olin tutkimushankkeemme kokouksessa Tieteiden talolla. Paikalla oli viitisentoista tutkijaa. Mitä viiden tunnin kokouksessa sitten tehdään ja saadaan aikaan? Kuullaan kunkin tutkimustyön tilasta, suunnitellaan levällään olevaa kirjaa, ruoditaan tekstejä, keksitään yhdessä teemoja, rajauksia, sekä jaetaan vastuita. On oivaltamista, turhautumista, epämuodollista kuulumisten vaihtoa, lasten valokuvien katselua, yhtä ja toista. Nuorisotutkimusverkosto on alkanut muotoutua minulle väljän verkoston sijasta tutkijayhteisöksi.

Ymmärrän verkostot tuiki tärkeiksi tiedon ja kokemuksen vaihtosuhteiksi, epämuodollisiksi ja vaihtuviksi vaikuttamisareenoiksi ja sitä rataa. Mutta tutkimusyhteisöt ovat enemmän sosiaalisen kannattelun, koettelun ja ajatuksenvaihdon pysyvämpiä muotoja. Sellaisessa on mukava tehdä työtä!

Mirja Määttä
tutkija, Nuorisotutkimusverkosto